Hyvää kevättä kaikille!
Tätä kirjoittaessa, koronapandemia on ollut uutisotsikoissa jo kolmatta vuotta ja nyt Ukrainan sota kuukauden päivät. Mitään muuta uutisissa ei juurikaan tule. Molemmat ikäviä ja surullisia asioita.
Koronapandemia pitäisi asiantuntijoiden mukaan helpottaa ja useat jotka ovat sen sairastaneet, niin suurin osa heistä saa vain lieviä tai kohtalaisia oireita, eivätkä he tarvitse sairaalahoitoa. Niin kuin itsekin sairastin ja oireet oli tosi lieviä.
Nyt pitäisi siirtää katseet tulevaan, ehkä tämä Covid-19 helpottaa kesään mennessä ja näemme toisemme Kirkonpalvelijoiden opinto- ja koulutuspäivillä Turussa 28.–29.6.2022 Radisson Blu Marine Palace Hotellissa. Ohjelma on nähtävissä Kirkonpalvelijat ry:n sivuilla, www.kirkonpalvelijat.fi.
Evankelis-luterilaisen kirkon virka-ja työehtosopimuksesta on Maaliskuun alussa saavutettu neuvottelutulos. Sopimuskausi on 1.2.2022–29.2.2024. Palkantarkistuksia tulee vuonna 2022. Viranhaltijan, kuukausipalkkaisen sekä tuntipalkkaisen peruspalkkaa tarkistetaan 2%:n yleiskorotuksella 1.6.2022 lukien. Vuoden 2023 palkantarkistusten määrästä, ajankohdasta ja toteutustavoista neuvotellaan 31.12.2022 mennessä. Lisäksi tulee muutoksia perhevapaisiin, leirivapaisiin ja luottamusmieskorvauksiin.
Liittomme työntekijät ovat tehneet kovan työn neuvottelupöydässä, kiitos siitä heille. Sopimukset ovat linjassa muiden liittojen neuvottelemista sopimuksista.
Hyvää kevättä Teille kaikille ja hyvää pääsiäistä myös, se on monelle kirkonpalvelijalle töissä kiireistä aikaa.
Harri Kosola
puheenjohtaja
Mari Antila
Kirkonpalvelijat ry
puheenjohtaja
2023-