Palasin juuri lomamatkalta Berliinistä. Siellä kesä oli täydessä vauhdissa, isot lehdet puissa syvän vihreässä värissään ja viljapellot huojuivat tuulessa. Ihmiset viettivät aikaa kaupungin puistoissa, jokien rannoilla ja terasseilla lämmöstä nauttien. Ihmiset saattoivat istua itsekseen maisemia katsellen tai pienissä ryhmissä jutellen ja keskustellen. Silmiinpistävää oli se, että näin vain yksittäisiä ihmisiä kännykkää selaillen. Tässä ei ollut juurikaan eroa edes eri ikäryhmien välillä. Saattaa olla, että näin välähdyksen asiasta, jolla ei ole todellisuudessa katetta, mutta mielikuvasta jäi hyvä maku.

Kotikulmilla kävellessä näen kouluikäisiä, joilla on usein kännykkä kädessään. Isokin kaveriporukka saattaa pysähtyä kävelytiellä tutkimaan jotakin asiaa sen uumenista. Juoksijat, joilla on korvanappi, ovat yleinen näky. Nuorisoporukka pikaruokapaikassa ja jokaisella katse omassa ruudussaan ei liene poikkeustapaus. Itsekin huomaan erilaisten näyttöjen koukuttavuuden ja lankeaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus vuosikymmenten ikäerosta huolimatta.

Suomalaisista iso osa asuu yksin ja moni kokee yksinäisyyttä tai jäävänsä syrjään toisten joukosta. Kuitenkin me arvostamme korkealle ihmissuhteita, läheisiä ihmisiä ja ystäviä. Vuorokaudessa on aina aikaa saman verran, joten mikä muuttuisi, jos etsiytyisin enemmän toisten joukkoon ja jättäisin käteen sopivat kännykät ja tabletit useammin syrjään. Astuisin poutapäivänä ovesta ulos, vaikka vain kävelylenkille tai istumaan puiston penkille. Katselemaan, aistimaan, kuuntelemaan itsekseni tai vaikka ystävän kanssa keskustelemaan. Arvelen, että se saisi minut herkemmin hymyilemään, laskisi verenpainettani ja nukkuisin paremmin. Haastan itseäni ja samalla myös sinua etsimään parempaa tasapainoa ajankäyttöön, jos siihen on tarvetta.

Uuden oppiminen ja oman työn vahva osaaminen ovat nyky-yhteiskunnassa vahvasti ammattitaidon kulmakiviä. Näihin asioihin saamme näkökulmia yhdistyksemme koulutuspäivillä Hämeenlinnassa kesäkuun lopussa, unohtamatta katsausta työhyvinvointiin, johon usein pohjautuu työssä jaksaminen ja hyvä motivaatio. Juhlimme samalla yhdistyksemme 90 vuoden taivalta. Tapaamme siis ”livenä” vanhaan malliin. Saamme hyvän mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, tavata vanhoja tuttuja tai ihan vain nauttia kaikin aistein kuuntelemalla ja katselemalla. Käteen sopivia laitteita ei välttämättä tarvita lainkaan.

Lämpimästi tervetuloa Hämeenlinnan koulutuspäiville!
Mari Antila
Kirkonpalvelijat ry:n puheenjohtaja

Mari Antila.

Mari Antila
Kirkonpalvelijat ry
puheenjohtaja

2023-