Suomalaisille, kuten myös monien muiden joulua viettävien maiden kansalaisille, on luvassa aivan erityislaatuinen joulu. Korona pakottaa hiljaiseloon ja kontaktien välttämiseen. Suuria sukujuhlia tai kokoontumisia ei saa järjestää. Jouluperinteeseen vahvasti kuuluvasta perhe- ja sukukeskeisyydestä on tingittävä. Juuri joulunpyhinä Suomessa saatetaan viettää koronailmaantuvuuden huippuvaihetta. Luvassa onkin ”digijoulu” ja sen alusaika, jolloin joululaulutilaisuudet ja hartaudet toteutetaan netin välityksellä. Tämän vuoden itsenäisyyspäivä ja joulu ovat toisenlaisia, kuin ennen. Se ei kuitenkaan muuta niiden merkitystä, sillä kummassakin on kyse niiden sisällöstä. Molempiin liittyy sanoma, jota juhlien viettämisen tapa ei muuta. Luultavasti jälkikäteen ajateltuna koronajoulu on jotain täysin poikkeuksellista, vuosien päästä sitä muistellaan. En olisi uskonut vuosi sitten, että Seinäjoen seurakunnan työntekijöiden joulujuhla järjestetään netin välityksellä, mutta nyt sekin on koettu. Korona on opettanut uusia asioita. Mennyt vuosi on ollut niin poikkeuksellinen, ettei sitä voi ymmärtää. Kirkonpalvelijoiden opinto- ja koulutuspäivät siirrettiin ensin kesäkuulta lokakuulle, poikkeusolojen jatkuessa ne peruttiin kokonaan, pidettiin vain yhdistyksen vuosikokous. Odotellaan rokotteen tuomaa suojaa, ja käännetään katseet tulevaan. Niin tehdään myös Kirkonpalvelijoissa, Opinto- ja koulutuspäivien ohjelmaa suunnitellaan. Päivät ovat Turussa 29.–30.6.2021, ja myös Arkkipiispa on merkinnyt meidän päivät kalenteriinsa ja on lupautunut olemaan paikalla, jos mahdollista.
Toivotan teille kaikille
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
Harri Kosola
puheenjohtaja
Mari Antila
Kirkonpalvelijat ry
puheenjohtaja
2023-