Tukea antava sielunhoito kirkonpalvelijan työvälineenä

Lahti 25.6.2019 Keijo Toivanen

Tiedosto on avattavissa Acrobat Reader -ohjelmalla.

Esitys on luettavissa tästä linkistä.

 

Tuomiorovasti Olli Hallikaisen
esitys avajaisissa

Tiedosto on avattavissa Acrobat Reader -ohjelmalla.

Esitys on luettavissa tästä linkistä.

Keittiöhygienialuento

Ismo Korhosen Keittiöhygienialuento on luettavissa tästä linkistä.

Tiedosto on avattavissa Acrobat Reader -ohjelmalla.

Luentomateriaali Raimo Vakkuri

on luettavissa tästä linkistä.

Tiedosto on avattavissa PowerPoint-ohjelmalla.
 

Turvallisuuskulttuurin kehittäminen

on luettavissa tästä linkistä.

Turvallisuusjohtaminen

on luettavissa tästä linkistä.


Tiedosto on avattavissa Acrobat Reader -ohjelmalla.

Luentomateriaalit:
Matti Waitinen
Henkilöstönkehittämispäällikkö/ HRDM of HCRD
Rehtori / Principal
Filosofian tohtori/ PhD, KM/ Master of Arts (Education), Master of Security
Pelastuslaitoksen Osaamiskeskus
matti.waitinen(at)hel.fi

 

Lähellä ihmistä

Puumalassa seurakuntamestarina työskentelevä Pekka Huttunen toimii myös pelastussukeltajana Puumalan PVPK:ssa. Molemmissa töissä joutuu kohtaamaan ihmisen vaikeissa tilanteissa. On tapahtunut, että pelastussukeltaja Huttunen on kohdannut vainajan omaiset ensimmäisen kerran rannalla hukkuneen äärellä ja seuraavalla kerralla vastassa siunaustilaisuudessa tai avoimen haudan äärellä onkin ollut seurakuntamestari Huttunen.
-Työni seurakuntamestarina on antanut hyvät valmiudet kohdata surevat ihmiset hienovaraisesti myös onnettomuuspaikalla.

Taistelu aikaa vastaan

-Veden alle painunut pitäisi löytää alle 15 minuutissa, mutta useimmiten aika ei riitä ihmisen saamiseksi elävänä vedestä ylös. Niinpä tehtäväksi jää vain ruumiin etsiminen.
-Omaisten kannalta on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että ruumis löydetään, kertoo Huttunen.

Moniosaajia

Kirkonpalvelijoiden opinto- ja koulutuspäiville Kotkassa kesäkuun lopulla osallistuneet piispa Seppo Häkkinen ja seurakuntamestari Pekka Huttunen ehtivät vaihtaa ajatuksia keskenään. 
Piispa Häkkinen esitti suuren arvostuksensa siitä työstä, jota kirkonpalvelijat seurakunnissaan tekevät.
 Kirkonpalvelijat ry:n jäseninä on mm. seurakuntien palveluksessa olevia emäntiä, hautausmaanhoitajia, seurakuntamestareita, siivoojia, suntioita ja vahtimestareita.

Matala kynnys

-He ovat usein juuri ne henkilöt, jotka ensiksi kohdataan, kun otetaan yhteyttä seurakuntaan.
-Heitä on usein myös helpompi lähestyä, kuin vaikkapa pappia, pohti piispa Häkkinen mietteliäänä.

Kirkonpalvelijat edustavat monia ammattikuntia, jotka avustavat jumalanpalveluksissa ja kirkon pyhissä toimituksissa. Heitä työskentelee myös kiinteistöjen, puistojen ja hautausmaiden hoidossa sekä ruokahuollossa. Kirkonpalvelijoista tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa on naisia.


Vielä kaksi mottoa kirkonmiehiltä.

Piispan motto on: "Kaitsijan virassa ihmisiä varten". 
Seurakuntamestarin motto on: "Jos minä en sitä tee, aina löytyy joku muu".





Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja seurakuntamestari sekä pelastussukeltaja Pekka Huttunen Puumalasta vaihtoivat ajatuksia Kirkonpalvelijoiden opinto- ja koulutuspäivillä Kotkassa kesäkuun lopulla.
Kuvan lasten uimaräpylät eivät liity pelastussukeltajan varustuksiin.




Teksti ja kuva: Seppo JJ Sirkka


 

Hautauskulttuurin merkitys ja hautaaminen Suomen ev-lut kirkossa

Kirkkoneuvos Pekka Huokuna

Kotka 23.6.2015

Hautaustoimilain mukaan kirkko vastaa hautaustoimesta Suomessa.  Aiemmin asia oli itsestäänselvä, mutta viimeisin päätös asiasta tehtiin hautaustoimilain uudistuksen yhteydessä toistakymmentä vuotta sitten (2003).  Hautaustoimi on kkon yhteiskunnallinen tehtävä. Valtio on korvannut näitä kustannuksia jakamalla osan yhteisöveron tuotosta ev.lut. kirkolle. Tästä järjestelmästä luovutaan ensi vuoden alusta.  Seurakunnat eivät enää saa osuuttaan yhteisöveron tuotosta. Sen sijaan valtio maksaa jatkossa korvausta yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta.  Näitä ovat mm osuus väestökirjanpidosta, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelu sekä hautaustoimi.  Hautaustoimen kulut ovat näistä suurin osuus.  Valtionkorvauksen suuruudeksi on sovittu 114 Meuroa, joka vastaa suurin piirtein aiempaa veronsaantiosuutta.  Lisäksi muutoksen yhteydessä seurakuntien veronkantokustannuksia alennetaan 6 M€:lla. Yhteisvaikutus on siis 120 M€.  Pieni osa korvauksesta varataan kirkon yhteisiin, kaikkia seurakuntia hyödyttäviin tarkoituksiin ja loput jaetaan seurakunnille väkimäärän suhteessa.  Korvaus on "korvamerkitty" yhteiskunnallisiin tehtäviin. Se tarkoittaa sitä, että kirkko tulee jatkossakin hoitamaan hautaustointa kaikkien suomalaisten osalta.
 
Joskus kuulee sanottavan, että kirkon ei pitäisi käyttää aikaansa ja resursejaan hautaamiseen, sen on nähty olevan yhteiskunnalle kuuluva velvollisuus. Sanoihan Jeesuskin "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa".  Tällainen näkemys on toisaalta oikeutettu, toisaalta varsin yksipuolinen.  Kirkon historiassa kuolema ja hautaaminen eivät ole olleet sivuseikkoja tai uskon todellisuudelle vieraita asioita. Päinvastoin: kristillinen usko on syntynyt haudalla ja kuoleman todellisuuden koskettamana.  Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus liittyvät jokaisen ihmisen kuolemaan ja kirkon uskon keskeinen sanoma on kuoleman voittaminen. Sillä on ollut radikaaleja seurauksia varhaisen kirkon elämässä: ensimmäisinä vuosisatoina kristityt alkoivat haudata kuolleensa päivällä ja hautajaissaatoista muodostui toivon riemusaattoja:  Kristuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että kuolemalla ei ole viimeistä sijaa kristityn elämässä.  Hautajaissa ei ollut kyse lopullisesti päättyneestä ihmiselämästä, vaan seurakunnan jäsenen saattamisesta, jäsenen, jonka elämä jatkuu vielä ajan rajan takana.  Hautausmaista ei tullut pelottavia kalmistoja, vaan paikkoja, jonne kristityt kokoontuivat muistamaan edellä menneitä seurakunnan jäseniä. Kirkon näkökulmasta  hautaaminen ja vainajan saattaminen hautausmaalle ei ole ollut koskaan vain terveydenhoidollinen toimi vaan se on nähty lähimmäisenrakkauden osoittamiseksi pois kutsutulle kirkon jäsenelle ja huolenpidoksi hänen omaisistaan.    Otsikon teema hautauskulttuurin merkityksestä osuu siis ytimeen.  Asialla on merkitystä kirkolle ja on aina ollut.  Kun suomalainen yhteiskunta moniarvoistuu ja monimuotoistuu joudumme uudelleen pohtimaan mitä kirkon perinteinen arvostus hautauskulttuuriin merkitsee tulevaisuudessa.
 
Voidaan todeta, että Suomessa olemme tottuneet historiallisista syistä siihen, että luterilainen hautauskulttuuri on muodostunut normiksi.  Jos ei ole erityisiä syitä toivoa toisin, peruslähtökohta taitaa meillä olla varsin luterilainen hautaustoimitus kirkollisine siunauksineen.  Kuten tiedämme, luterilaisin menoin siunataan niitäkin, jotka eivät ole kirkon jäseniä.  Kysymys nimenomaan  luterilaisesta hautaamisesta onkin maassamme ongelmallinen.  Luterilaisuus on vaikuttanut kaikkeen kulttuuriin niin kauan, että on vaikea hahmottaa, mikä on varsinaista luterilaista vaikutusta - tai ylipäätään kristillistä.
 
Jotakin voidaan ottaa toki esille.
Luterilaisessa hautauksessa on aina kyse muustakin kuin vain ruumiin hautaan laskemisesta tai tuhkauksesta.  Asiaan kuuluu kirkollinen toimitus nimeltään hautaan siunaaminen. Kirkon katsantokannan mukaan se on osa  jumalanpalveluselämää ja toteutetaan virallisen kirkkokäsikirjan mukaan. Vaikka viimeisimmässä käsikirjauudistuksessa kaavaa on muokattu entistä rikkaampaan suuntaan, toimitus on perushahmoltaan varsin yhtenäinen, kokoontuipa saattoväki Helsingissä tai Hirvensalmella, Porissa tai Puolangalla. Se luo tiettyä turvallisuutta ja helpottaa omaisten osallistumista.  Tuo järjestys on vuosisatojen ja -kymmenten kuluessa elänyt ja etsinyt muotojaan.  Jotakin keskeistä siihen on aina kuulunut.
  • Sanoma ylösnousemuksesta ja iankaikkisen elämän toivosta
    • Kyse on sisällöllisesti aina evankeliumin julistuksesta ja tällöin ajatellaan ensisijaisesti surevia omaisia. Eri aikakausina painotukset ovat vaihdelleet siinä, missä määrin vainaja on huomioitu toimituksessa. Nykyisin erityiesti vapaa puhe ja rukousosiot antavat tilaa vainajan huomioimiselle ja myös esirukoukselle hänen puolestaan. Reformaation jälkeen kuolleiden puolesta rukoilemiseen suhtauduttiin varauksellisesti, mutta ei siis yksinomaan torjuen. Taustalla oli katolisen keskiajan ajatus kiirastulesta ja siitä, että jälkeenjääneiden esirukouksilla voitaisiin vaikuttaa vainajan sielun asemaan ajan rajan takana. Nykyisissä hautaansiunaamisen rukouksissa on jälleen myös mahdollisuus rukoilla vainajan puolesta, mutta pääpaino on kiitoksessa sitä hyvästä, jota vainaja on eläessään saanut ja mitä hyvää omaiset ovat hänen kauttaan kokeneet. Mukana on myös klassinen jo katolisen ajan sielunmessuun, requiemiin pohjautuva  rukous "lahjoita NN:lle iäinen rauhasi rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Anna ikuisen valosi loistaa hänelle.
    • Eri aikoina asia on tuotu esiin eri tavoin, joskus kaava on ollut hyvin karu ja pelkistetty ja sisältänyt vain Raamatun lukua ja rukouksia, toisinaan pääpaino on ollut runsaassa ruumissaarnassa ja vainajan  elämänvaiheitten esittelyssä.  Muutaman vuosikymmenen takaisen melko pelkistetyn siunauskaavan täytteeksi syntyi tapa esittää yksinlaulua tai muuta musiikkia tilaisuudessa.  Nykyisissä kaavoissa on valinnanvaraa kaikelle tälle, joskin edelleen siunauspuhe on keskeisessä osassa, muistuttaen perinteestämme nimenomaan sanan kirkkona. (Toimitusten kirjan uudistuksessa 2000-luvun alussa keskusteltiin vapaan puheen korvaamisesta valmiilla allokuutiolla, joka olisi riittävän yleisluonteinen. Tällekin oli kannatusta, mutta vapaa puhe säilyi kuitenkin ensisijaisena käytäntönä - mallipuheet kirjasta kuitenkin löytyvät)
  • Toimituksessa otetaan entistä enemmän huomioon omaiset ja muu saattoväki.  Kaikissa kirkollisissa toimituksissa on aina kaksi puolta: kirkon ikuinen muuttumaton ydinsanoma ja ihmisten joka kerta erilainen elämäntilanne eli tilaisuuden konteksti.  Luterilaisessa toimituksessa kontekstuaalisuus on vahvasti painottunut verrattuna joihinkin muihin kirkkoihin.  Käytännössä lut papit käyttävät merkittävän osan työajastaan hautaansiunaamiseen liittyviin etukäteistapaamisiin ja valmisteluihin. Viimeisimmässä kirkon  nelivuotiskertomuksessa kerrottiin, että XX % hautajaisista edelsi omaisten tapaaminen. Hautajaisten jälkeen tapahtuvat tapaamisetkin ovat lisääntymässä, mutta vielä harvinaisia, n 4 %:ssa  siunauksista.
    • Myös musiikin valinta virsineen palvelee kontekstuaalisuutta.  Samalla se kuitenkin liittyy myös tilaisuuden jmp-luonteeseen, joka asettaa omia vaatimuksiaan musiikkivalinnoille.  Luterilaiseen hautajaisperinteeseen antaa oman leimansa kanttorien vahva läsnäolo toimituksessa.  Kirkkomme korkeasti koulutettu työntekijäkunta on vahvuus ja erityisesti tässä kohden se myös näkyy - ja kuuluu.  Kuinka jatkossa toimitaan seurakuntien keskinäisen taloudellisen eriarvoistumisen paineissa jää nähtäväksi.
  • Hautaansiunaamiseen liittyy myös olennaisesti opetus tai oikeammin muistutus kaikille läsnäolijoille siitä, että me kaikki olemme kuolevaisia.  Vanha roomalainen formeli memento mori on saanut uuden ilmaisunsa siinä, että 2000-luvun suomalainen voi hautajaisissa kuulla muistutuksen katoavaisuudesta - josta usein muuten kovin usein on vaikea puhua.
 
Kuten tiedetään, kirkolliskokous hylkäsi kuukausi sitten kauan valmistellun seurakuntien rakennemuutoshankkeen. Taustalla oli joitakin yksittäisiä kysymykiä, mutta ehkä myös yleistä päättämättömyyttä.  Tulevina vuosina seurakunnat joutuvat siis vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ilman keskitettyä ohjausta.  Se johtanee yhtäällä seurakuntaliitoksiin ja toisaalla seurakuntayhtymien laajenemisiin ja uusien syntymiseen.  Oma arvioni on, että suurseurakunnat yleistyvät.  Nykymallissa paikallisten toiminnallisten yksiköiden esim kappelisrk:ien perustaminen jää harkittavaksi.  Taloudelliset paineet huomioon ottaen niitä ei syntyne kovinkaan paljon, ainakaan niin, että niillä olisi vahvaa toiminnallista luonnetta
 
Pohdittaessa uusissa liitosseurakunnissa tai yhtymissä keskinäistä työnjakoa, on olennaista järjestää asiat paikallistebn tarpeiden mukaisesti. Todennäköistä on, että hautaustoimi ja hautausmaiden hoito tultaneen hoitamaan nykyistä laajemmissa puitteissa,  yhteisenä palveluna.   Näin saataneen säästöjä ja tehostamismahdollisuuksia käytännön työhön.  Uudistuksen yhteydessä ei ole tarkoitus heikentää palvelujen laatua tai hautausmaiden yleisilmettä. Tämä asettaa päättäjät ja uudistusten valmistelijat suuren haasteen eteen.  Jatkossa tarvitaan ratkaisuja, joita ei voida tehdä pelkästään talouden ehdoin. Helppoja ne tuskin tulevat olemaan.  Hautausmaissa on kysymys aina myös kulttuurista.
 
Hautauskulttuuri on osa suomalaista kulttuuriperintöä. Se kiinnostaa muitakin kuin vain seurakuntia. Museovirasto tulee lähiaikoina julkaisemaan yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa tehdyn oppaan hautausmaiden kulttuurihistoriallisten arvojen inventoinneista.
 
Toinen kulttuuriperinnön säilyttämiseen liittyvä ajankohtainen asia on lähestyvä itsenäisyyden 100-vuotisjuhla.
Toivoisimme, että seurakunnat huolehtivat siitä, että sankarihautausmaat ovat edustavassa kunnossa itsenäisyyden juhlavuonna 2017.   Maankäyttöpäällikkö Harri Palo: "Näin varmasti onkin, ei seurakuntia tarvitse tässä asiassa muuta kuin kiittää".
 
Mahdollista uudistuksista huolimatta luterilaisen kirkon hautauskulttuurille on edelleen ominaista varsin suuret paikalliset vaihtelut toimituksen ulkonaisissa puitteissa. Kirkon ohjeistuksissa on perinteisesti kehotettu toteuttamaan niitä "paikkakunnan  tavan mukaan".  Missä määrin tavat yhdentyvät muuttoliikkeen ja omaisten toivomusten mukaaan jää nähtäväksi, samalla kun muista kulttuureista tulevat tavat osaltaan lisäävät toimitusten kirjavuutta.  Piispainkokous on hyväksynyt pari vuotta sitten oppaan, jossa annetaan ohjeita eri uskontojen edustajien mukanaoloon kirkkomme toimituksissa. Sieltä löytyy ohjeita myös hautaansiunaamiseen. Yhä edelleenkin taitaa kuitenkin olla niin, että erästä monia vuosia sitten jostakin lukemaani otsikkoa lainaten "koruton on luterilaisen lähtö".

 

Konfliktin 9 vaihetta

Liitetiedostona luentomateriaalit nähtävissä alla olevista linkeistä:

Posters-Finnish-Share.pdf

Siren & Co. - Tarjonta.pdf
 
  1. Erimielisyys, pettymys
  2. Välttely
  3. Oletukset tulevat faktojen tilalle (ja sitten avaudutaan kolmannelle osapuolelle)
  4. Ryhmät muodostuvat ja hyökätään toista vastaan
  5. Negatiiviset kommentit vuotavat ryhmien välillä
  6. Epäluottamus leviää ryhmien välillä (konflikti kriisiytyy)
  7. Nostetaan (auktoriteettiasemassa olevalle, usein esimies)
  8. Päättyminen (erottaminen, ulos savustaminen, pakkosiirto)
  9. Haamuagitaatio (vaikeaa saada hallintaan, koska henkilö ei ole enää työntekijä)
 
Jos tulee lisäkysymyksiä tai ajatuksia, niin vastaan niihin mielelläni joko puhelimitse tai sähköpostilla.
 
Tapio Sirén
040-4845198
tapio(at)sirenco.fi
www.sirenco.fi

Luentomateriaali työnohjausluennosta

on luettavissa tästä linkistä.

Tiedosto on avattavissa PowerPoint-ohjelmalla.
 

Luentomateriaali paloturvallisuudesta

on luettavissa tästä linkistä. Aineisto on PowerPoint-tiedostona.

Markku Lauronen
paloinsinööri
 
Kanta-Hämeen pelastuslaitos
Riskienhallinta ja tekniikka
Hämeenlinna

 


Arvoisat Kirkonpalvelijat ja muut juhlavieraat

On ilo olla tänään täällä Turussa juhlistamassa yhdistyksenne 80-vuotista taivalta. 80 vuotta on pitkä taival. Se on yksi ihmisikä. Jotta voisimme ymmärtää nykyisyyttä, on aina vilkaistava menneisyyttä. Ja tässä siis hieman historiaa.

Kirkonpalwelijoiden yhdistys perustettiin vuonna 1934. Aika oli tuolloin erilainen kuin nyt… vai oliko? Ehkä on hyvä hieman muistella, millaista tuolloin oli Suomessa ja Euroopassa.

Suomessa asui 3,5 miljoonaa suomalaista. Tänään meitä on reilut 5,4, miljoonaa.. 30-lukua leimasi jyrkät vastakohtaisuudet ja poliittiset ääri-ilmiöt. Kansallissosialismi nosti päätään Euroopassa. 30-luvun alku oli puutteen, köyhyyden ja laman aikaa. Vuosikymmenen loppuun mennessä oli päästy jo uuden talouden nousuun. Suomessa nousu päättyi kuitenkin katastrofiin eli Neuvostoliiton hyökkäykseen marraskuussa 1939 ja alkoi Talvisota.

Suomessa koulutustaso oli alhainen. Lukutaitoisia suomalaisia oli vain 355 000. Tuohon aikaan kirkkoon kuului 96,4 %, ortodoksiseen kirkkoon kuului pari prosenttia ja siviilirekisteriin kuului 1,4 % väestöstä. Nykyään kirkkoomme kuuluu 75,2 % ja ortodoksiseen kirkkoon 1,1 % väestöstä ja uskontokuntiin kuulumattomia on 22,1 %.
Suomen taloutta piti pinnalla maatalous ja suurin vientimaamme oli Britannia. Muotoilussa pinnalla oli funktionalismi, Alvar ja Aino Aalto. Kuuluisaksi tuli heidän klassikkonsa kolmijalkainen jakkara. Kieltolaki päättyi 5.4.1932 klo 10.00.
Yhdistyksen perustamisvuonna 1934 F.E. Sillanpää kirjoitti kirjansa Ihmisiä suviyössä, Mika Waltari kirjoitti kirjansa Sielu ja liekki ja Leevi Madetoja sävelsi oopperansa Juha. Ja samaisena vuonna 6.12. oli ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyspäivän virallinen liputuspäivä.

Tällaiseen aikaan perustettiin siis Kirkonpalwelijat ry. Kirkonpalvelijat kuuluivat yhteisönsä arvostettuihin henkilöihin. He olivat niitä yhteisönsä luku –ja kirjoitustaitoisia. Kuulimme aamulla Ritva Rasilan kertomana syitä, miksi Kirkonpalvelijat halusivat järjestäytyä ammatillisesti. Yksinkertainen syy oli, että he halusivat pitää huolta perheistään. Lama oli myös saanut aikaiseksi huolen toimeentulosta.

Kirkonpalvelijoita, suntioita, unilukkareita, vahtimestareita, isäntiä, emäntiä… Työnimikkeitä on monia, mutta tehtävät ovat monesti samantyyppisiä. Huolehtimista, järjestämistä, asioiden kauniimmaksi, sujuvammaksi järjestämistä ja erityisesti kirkon omaisuudesta huolehtimista sekä kristillisen kulttuuriperinnön vaalimista ja tämä kaikki tehdään suurella ammattitaidolla sekä huolenpidolla.
Katselin Janakkalan historiikkia. Janakkala on vanha pitäjä ja ajattelin, että sieltä, jos mistään, löytyy myös Kirkonpalwelijoiden historiaa ja näin se olikin. Seurakunnan historiaan on kirjattu seurakunnan kirkkoherrat ja lukkarit aikajärjestyksessä. Mutta niin on kirjattu myös suntiot. Tästä voi päätellä, että suntio oli merkittävä henkilö seurakunnan toiminnassa.

Ensimmäinen seurakunnan suntio oli mainittu jo ennen vuotta 1692. Hän oli Knut Tapaninpoika ja hänen puolisonsa oli Vappu. Kun Knut kuoli, hänen tilalleen tuli vuonna 1692 Emil Ristonpoika ja tämä peri viran lisäksi myös puolisokseen edeltäjänsä vaimon Vapun. Kätevää, eikö totta. Tästä jatkuu kunniakas suntioiden linja tähän päivään saakka.

Suntion tehtäviin kuului seurakunnan herättely jumalanpalveluksissa. Herättely tapahtui pitkän kepin avulla ja kepin päässä oli vielä kilisevä kello. Mutta tehtäviin kuului myös kirkosta ja sen omaisuudesta huolenpitäminen.

Keskiajalla kerättiin kymmenyksiä kirkolle. Kymmenykset jaettiin kirkkoherran, piispan ja Turun arkkihiippakunnan kesken. Tätä keräystä toimittivat kirkkoherra, lukkari, suntio ja useita renkejä. Keräyskierros tehtiin Pyhäinmiestenpäivän aikaan ja pääsiäisen aikoihin. Keräysmatkalla viivähti pitkään ja siellä syötiin ja juotiin kunnolla. Näin kerrotaan.

Kirkonpalvelijoiden tehtävät ovat pysyneet moninaisena, mutta tehtävien määrä on vain lisääntynyt vuosisatojen kuluessa.

Olen tehnyt seurakuntatyötä noin 20 vuotta ja olen huomannut, että monet läheisimmät työtoverit ovat olleet vuosien saatossa kirkonpalvelijoita. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että jumalanpalveluksia ja toimituksia tehdään yhdessä kirkonpalvelijoiden kanssa. Tästä johtuu varmasti myös se, että syvällisimmät keskustelut käydään joko pappien tai kirkonpalvelijoiden kanssa.

Olen oppinut suntioiltamme, että lähes minkä tahansa mokan voi pelastaa, kunhan sen vaan tekee tietyllä arvokkuudella ja rauhallisuudella. Vaikka esimerkiksi sen, että kynttilät unohtuivat sytyttää ennen hautaan siunaamista kirkossa. Tällaisessa tilanteessa suntiomme johdatti arkun saattajineen paikalleen, asetti arvokkaasti hiekan arkun viereen ja asteli alttarille sytyttämään kynttilät ja nyökkäsi minulle arvokkaasti, että nyt voi aloittaa ja hetken luulin minäkin, että tämä kuuluu asiaan.. Täytyy vaan aina muistaa arvokkuus, rauhallisuus ja ihmisten kunnioittaminen, tilanteessa kuin tilanteessa. Uskonpa, että tällainen asenne on jokaisen kirkonpalvelijan sielussa jo ihan luontaisesti.

Vuosia sitten, kun lähdin opiskelemaan teologiaa ja pohdin omaa tulevaa ammatti-identiteettiäni, apuna oli puheenjohtaja Kaarina Yli-Somero. Kaarina sanoi muun muassa kuolemattoman lauseen: ”monen huonommankin papin pelastus on hyvä suntio”. Ja näinhän käytäntö on osoittanut. Vaikka papin työ on mutkatonta ja ihanaa, sitä vielä entisestään helpottaa suntio. Suntioiden ja vahtimestareiden työ tekee omasta työstäni helpompaa, kauniimpaa, vaivattomampaa, levollisempaa ja turvallisempaa. Tiimissä on mukavampaa tehdä työtä kuin yksin. Sunnuntaiaamut olisivat paljon ikävämpiä, jos kirkossa ei odottaisi kaikki valmiina messua varten ja kaiken kruunaa yleensä aurinkoinen vahtimestari-suntio.  Menen yleensä hyvissä ajoin kirkkoon, jotta saamme rauhassa vaihtaa kuulumiset. Ison jumalanpalveluksen alla asettelemme yhdessä alttarikaiteelle ehtoollispikareita ja ihmettelemme maailman menoa. Se, jos mikä, on mielestäni arvokasta seurakuntatyötä: yhdessä tekeminen, työtoveruuden jakaminen, asioista yhdessä puhumien ja toisen kuuleminen.

Liittomme toiminnassa Kirkonpalvelijat ry on merkittävä toimija. Yhdistyksenne aktiivit antavat merkittävän panoksen liitollemme. Lämmin kiitos teille olemassaolostanne ja tien viitoittamisesta kirkolliseen ammatilliseen järjestäytymiseen. Ja erityinen kiitos hedelmällisestä yhteistyöstä Kirkon alat ry:ssä. Tästä työtoveruudesta suunnattomasti iloiten, toivotan 80 – vuotiaalle yhdistyksellenne onnea, siunausta ja monia armorikkaita vuosia.

Tiina Heino
Kirkon alat ry:n hallituksen puheenjohtaja